Satu Kyösola

I Hired a... Vampire :
vampyyreistä Aki Kaurismäen elokuvassa I Hired a Contract Killer

©Sputnik. Kuvaaja Marja-Leena Hukkanen Salakavala sairaus kalvaa elokuvan I Hired a Contract Killer tappajaa. Murhaajan ruumista ravistelevat äkilliset yskänkohtaukset ja suusta purkautuvat veriset yskökset ovat merkkejä miehen elimistöön soluttautuvasta näkymättömästä vitsauksesta. Joku tai jokin taka-alalla vaaniva mahti pyrkii varkain valtaamaan tappajan ruumiin sisäelinten puolustautuessa ja työntäessä rauhanhäiritsijää päivänvaloon hemoglobiinin värjäämien yskösten muodossa.

Sairaskohtaukset ja I Hired a Contract Killer ovat sukua toisilleen. Elokuva etenee pinnan alla kytevien muistikuvien ja piilevien tunnelmien vallassa, jotka kirpoavat näkyviin ennalta arvaamatta kuten murhaajan elimistöä jäytävä syöpä ryöpsähtää esiin. Vieras elokuva on mahdollisesti saanut otteen Aki Kaurismäen elokuvasta I Hired a Contract Killer edeten vääjäämättömästi sen ruumissa ja vallaten alaa kuten syöpäpesäkkeet hivuttautuvat verenkierron kautta elimistöön. Kyseessä voi olla kahden elokuvan välinen vertauskuvallinen "veriveljeys" tai elokuvia yhdistävä perimä. Pahimmassa tapauksessa tuntematon elokuva on tartuntavaarallinen ja siirtää verenkierron kautta uhriinsa tappavan sairauden.

Kahden elokuvan välinen veriveljeys viittaa vampyyreihin eikä siksi olekaan yllättävää, että elokuvan I Hired a Contract Killer läpi kulkee kurkkuun kajoamisen motiivi. Kaltoin kohdeltu kurkunpään ja nielun alue on läsnä erityisesti kohtauksissa, jotka sijoittuvat Jean-Pierre Leaud'n näyttelemän Henri Boulanger'n irtisanomisen välittömään yhteyteen. Kuninkaalliselta vesilaitokselta lähtöpassit saanut Henri istuu tyhjän työpöytänsä ääressä; kuvanrajaus leikkaa työttömän virkailijan ruumiin kaulan kohdalta kuin putoavan giljotiinin terä. Pään ja vartalon irtoamisesta alkaa sarja variaatioita, jotka saavat aiheekseen kuristumisen tai kaulan katkaisemisen: heti vesilaitoksen ulko-ovelle päästyään, Boulanger vie kätensä mietteliäänä kaulalleen; kotonaan mies yrittää päättää päivänsä hirttäytymällä kattoon ripustettuun köyteen; epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen lattialle rojahtanut Boulanger hieroo aristavaa kurkkuaan ja työntää sitten päänsä kaulaa myöten kaasulla toimivaan uuniin. Henri Boulanger'n kurkkua kuristaa epäilemättä työpaikan menetys[i], ellei hän sitten ole yksinkertaisesti kurkkuaan myöten täynnä elämäänsä. Elokuvan lopussa aikeensa pyörtänyt itsemurhakandidaatti pakenee sydän kurkussa tappajaa, joka yrittää murhata hänet tai kuvaannollisesti karata hänen kurkkuunsa. Myös ranska ja englanti - Boulanger'n äidinkieli ja uuden kotimaan kieli - tuntevat samankaltaisia kurkkuun liittyviä ilmaisuja: To grip somebody by the throat tai to hold somebody by the throat; prendre quelqu'un à la gorge tai tendre la gorge. Kuristuva kurkku, tukehtuminen, suru, ahdistus ja pelko; alistaminen, kuoleman vaara ja sille antautuminen; Boulanger'n käsi, joka nousee kaulalle kuninkaallisen vesilaitoksen ovella värittyy synkistä, kuoleman sävyttämistä mielikuvista, joissa vampirismilla on sijansa.

I Hired a Contract Killer on vampyyri-elokuvan valtansa alle alistama fiktio. Luiseva ja veretön Kenneth Colley'n tulkitsema palkkamurhaaja muistuttaa vampyyriä ja erityisesti elokuvahistorian kuuluisinta Max Schrekin tulkitsemaa verenimijää Friedrich Murnaun vuonna 1921 valmistuneessa elokuvassa Nosferatu. Romaanissaan Dracula, josta Nosferatu on sovitettu, ja jonka tapahtumat sijoittuvat suurelta osin Lontooseen, Bram Stoker kuvailee Jonathan Harkerin ensimmäisen vaikutelman kreivi Draculasta sanoen: "Kynnyksellä seisoi kookas vanha mies; hän oli sileäksi ajeltu pitkiä valkoisia viiksiä lukuun ottamatta, pukeutunut mustiin kiireestä kantapäähän - ei pienintäkään väriläikkää koko miehessä (...) kaikkiaan häntä leimasi tavaton kelmeys.[ii]" Draculan suomentaja Jarkko Laine täydentää muotokuvaa johdannossaan: "Vampyyrillä on tavallisesti kapeat kasvot, terävät kiiltävät hampaat, runsas karvoitus, erikoinen ääni ja ilme sekä oma hajunsa (tavallisesti paha); sen iho on kimmoisa ja kylmä, sen väri kelmeä ja katse hypnoottinen, ja aterioituaan se on - Stokeria lainatakseni - "ratkeamaisillaan verestä". Vampyyrillä on myös runsaasti erilaisia kykyjä: se pystyy muuttautumaan sudeksi, lepakoksi, hyönteiseksi, kuunsäteiksi, jne.; sillä on Herkuleen voimat, ja se kykenee hypnotisoimaan, muuttumaan näkymättömäksi ja hallitsemaan luonnonvoimia; se voi poistua haudastaan ja palata sinne jälkiä jättämättä. Vampyyri on tartuntavaarallinen, sillä sen uhreista tulee myös vampyyrejä[iii]". Kuten Transilvaniasta kotoisin oleva kohtalotoverinsa, Aki Kaurismäen tappaja verhoutuu mustaan ja hänen katutason alapuolella oleva asuntonsa muistuttaa sijaintinsa puolesta vampyyreiden yleensä kodikseen valitsemaa kellaria tai luolaa. Kreivi Draculan tavoin lontoolainen murhaaja odottaa turvapaikassaan pimeän tuloa tummien vaateparsien korostaessa kehon liikkumattomuutta käärinliinoja muistuttavia valkoisia lakanoita vasten[iv]. Bram Stokerin romaanissa, vampyyrin ruumisarkku on sijoitettu hautausmaana käytettyyn raunioituneeseen kappeliin. Raunioitunut kirkko muodostaa Henrin ja tappajan viimeisen kohtaamisen näyttämön Hampsteadin hautausmaalla: Boulanger pakenee juosten kalmiston halki, mutta hänen ponnistelunsa ovat hyödyttömiä sillä tappaja - aikaa, paikkaa ja todellisuutta uhmaten - odottaa jo perillä uhriaan. Läheisyys ja etäisyys, poissaolo ja läsnäolo menettävät merkityksensä kun kuvanrajauksen ulkopuolelta kaikuva askelten ääni varoittaa näkymättömästä tappajasta tai kun murhaaja ilmestyy yllättäen näkyviin ja katoaa taas kuin maan nielaisemana. Elokuvan I Hired a Contract Killer palkkamurhaaja on tietämättään vampyyri kuten Nosferatu on saanut valtaansa Aki Kaurismäen elokuvan: se on saanut sen kurkusta pitävän otteen.

Max Schrekin ja Kenneth Colleyn ruumiillinen samankaltaisuus on vain yksi osoitus veriveljeydestä, joka sitoo Kaurismäen ja Murnaun elokuvat toisiinsa. Elokuvassa I Hired a Contract Killer Henri Boulanger nostaa kätensä kaulansa suojaksi kolmasti: menetettyään työpaikkansa, epäonnistuttuaan itsemurhassaan ja kohdatessaan savukkeita pyytävän kulkijan öisellä kadulla. Kreivi Orlokin linnassa viettämiensä öiden jälkeen Hutter tekee vampyyri-elokuville tyypillisen eleen kolmasti. Kuten kohtaukset Kaurismäen ja Murnaun sankareiden työpaikalla osoittavat, vesilaitoksen virkamies ja kiinteistövälittäjän apulainen ovat kumpikin tottuneita paperien ja arkistojen käsittelyyn. Hutterin vaimo Ellen nähdään ensimmäisen kerran ikkunan ääressä, jota ympäröivät runsaat kukkaistutukset (samassa kohtauksessa Hutter tuo nuorikolleen tuliaisiksi kukkakimpun) kun taas päivänkakkarasta nimensä saanut Margaret myy ruusuja. Arkailevan taksikuskin repliikki pahamaineisen Honolulu-baarin liepeillä - "Kauemmaksi en mene pomo" - on lainattu Nosferatun ajureilta: "Tämän kauemmaksi emme mene, herra". Rikollisten alamaailma Kaurismäen elokuvassa sekoittuu Murnaun vampyyrien tappavaan ja tartuntavaaralliseen ympäristöön. Jotain tai jokin on läsnä, joka on saanut Kaurismäen elokuvan hampaisiinsa, joka on tässä ja nyt ja kuitenkin samalla tuonnempana, siellä minne pelko estää meitä uskaltautumasta ("Kauemmaksi en mene, pomo"). Se jokin voi antaa oireita itsestään minä hetkenä hyvänsä alitajuisen muiston lailla, joka työntyy hetkeksi näkyviin kadotakseen sitten kuten verinen yskös purkautuu sairaista keuhkoista.

Aki Kaurismäen elokuva on tietoinen Murnaun Nosferatusta kuten Boulanger näyttää reagoivan tuttuun ääneen tai läsnäoloon. Elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa kuninkaallisen vesilaitoksen arkistossa voimakas zoomia muistuttava kamera-ajo eristää Boulanger'n työtovereistaan. Miehen katse on hypnoottinen, vailla kohdetta, aivan kuin jokin sisäinen näky olisi saanut hänet valtaansa. Tyhjät eteenpäin tuijottavat hallusinaation laajentamat silmät muistuttavat vampyyrin mahdin alle vajonnutta Ellenin katsetta elokuvassa Nosferatu. Kamera-ajo seuraa lähikuvaa pikkuruisesta kansioiden päälle asetetusta Eiffel-tornista. Muisto Pariisista edeltää kuvaa kotinsa jättäneestä ranskalaisesta, joka kenties muistelee mennyttä elämäänsä. Eiffel-torni ja ajatuksiinsa vaipunut Boulanger viittaavat toiseen aikaan ja paikkaan eristäen nostalgiaa potevan maastamuuttajan hetkestä, joka on tässä ja nyt. Nostalgiaa tutkinut Vladimir Jankélévitch kirjoittaa: "Kuva kaukaisesta isänmaasta tekee läsnäolostamme maailmassa hajamielisen ja poissaolevan; nostalgikko, jonka lempeä melankolia on saanut hämilleen ja jonka menneisyyden alibi on lumonnut, on täällä ja nyt kuin unissakävelijä[v]". Boulanger'n kummallinen tuijotus voi toisaalta tuoda mieleen Nosferatun surumielisen ja ällistyneen katseen, josta ranskalainen tutkija Philippe Arnaud puhuu[vi].

Artikkelin sivut:

Artikkelin hakemisto